Alkoholia on käytetty ja juotu ainakin tuhansia vuosia ympäri maailmaa. Toisissa kulttuureissa enemmän ja toisissa vähemmän. Tuhansia vuosia sitten viini oli vielä normaali janojuoma, mutta milloin siitä tuli päihdyttäväksi tarkoitettu menovesi.  

Ihmiset ovat kautta aikojan halunneet saada päänsä sekaisin ja olla olotilassa, jossa todellisuudentaju hämärtyy. Uskon, että ihmisellä on luontainen tarve tällaiseen käytökseen. Ihminen kaipaa luontaista yhteyttä johonkin henkiseen ja selittämättömään.  

Ihminen kaipaa myös tunneilmaisua ja tunteiden näyttämistä. Monissa yhteiskunnissa tunteiden näyttäminen ei ole hyväksyttävää, vaan esimerkiksi ilo ja suru pyritään pitämään sisällä. Suomessakaan ei ole aina hyväksyttävää nauraa kovaa julkisilla paikoilla tai itkeä töissä ikävän tilanteen jälkeen, vaikka mieli tekisi.  

Monet hakevat myös tätä tunteiden näyttämistä ja yhteyttä omiin tunteisiin alkoholin ja muiden päihteiden kautta. Myös vajavaisia sosiaalisia suhteita saatetaan pyrkiä kompensoimaan runsaalla alkoholin käytöllä.  

Alkoholi myös yhdistää ihmisiä toisiinsa ja esimerkiksi ihastumisen tunteet voimistuvat ja aloitteen tekeminen on helpompaa. Myös aloitteen tekeminen esimerkiksi seksiin on helpompaa humalassa.  

Lisäksi alkoholi rentouttaa ja saattaa saada kokemuksen läheisemmistä ihmissuhteista. Rentoutumiskeinoja kaipaavalle suosittelen tutustumaan postaukseen.  

Kuinka rentoutua ilman alkoholia.  

Monet tietenkin nauttivat myös alkoholin mausta ja sen tuomasta lämpimästä ja mukavasta olosta. Jotkut saattavat edelleen perustella alkoholin käyttöä myös terveyshyödyillä, vaikka nämä ovat kumottu ajat sitten.  

Tärkeintä on taas palata kysymyksiin 

Miksi minä käytän alkoholia?” 

“Haetko jotakin tunnetta tai tunneyhteyttä alkoholin avulla?” 

Onko ilta onnistunut vain humalassa?” 

Tietoiseen juomiseen kuuluu myös tietoisuus siitä, miksi käytät alkoholia.  

Alkoholilla on yleensä yllättävän suuri rooli elämässämme, kun mietimme asiaa tarkemmin. Se hallitsee monia ajanviettotapojamme ja ajatuksen kulkuamme. Se määrittää helposti sosiaaliset suhteemme ja roolimme niissä. Älä anna alkoholin määritellä sitä kuka olet ja miten vietät aikasi.  

Uskallan väittää, että parhaimmat asiat elämässä tapahtuu ilman alkoholia. Jos kuitenkin koet, että elämä ilman alkoholia on tylsää ja harmaata, niin suosittelen (jälleen kerran) jättämään alkoholin vähintään kuukaudeksi ja tutustumaan itseensä ja omaan sisimpäänsä. Sieltä löytyvät vastaukset onnelliseen ja hyvinvoivaan elämään.  

Nopeasti huomaa, kun alkoholin käyttöä vähentää, että juhlat, joissa pelkästään alkoholi toimii ohjelma numerona, tuntuvat tylsiltä ja jopa oudoilta. Sekä alkoholin käyttö tietyissä tilanteissa täysin merkityksettömältä.  

Monet saattavat ajatella blogini perusteella, että tarvitseeko alkoholille antaa näin suuri rooli, että olen aloittanut jopa blogin pelkästään sen kirjoittamisesta ja käytän aikaani alkoholista paasaamiseen. Uskon kuitenkin, että suomalaisen yhteiskunta ja ihmiset olisivat huomattavasti elinvoimaisempia ja onnellisempia, jos kaikki tiedostaisivat oman alkoholin käyttönsä, sekä alkoholin välittömät ja välilliset vaikutuksen omaan elämään ja lähipiiriin.  

Koen myös, että alkoholilla oli liian iso ja merkittävä rooli omassa elämässäni. Enkä nimenomaan enää tiennyt, miksi juon alkoholia. Uskon, että teitä on siellä ruudun takana muitakin samassa tilanteessa olevia. <3  

Saatat pitää myös näistä

2 kommentti

  1. Ystävälläni oli alkoholin kanssa aiemmin hieman ongelmia. Kerroin hänelle siitä ja hän oli myös tajunnut sen itsekin, mutta ei tehnyt aiemmin mitään asialle. Nyt hän ei useasti enää juo ja hän sanoi, että se on parantanut hänen elämäänsä. Olen samaa mieltä, että parhaimmat asiat elämässä tapahtuu ilman alkoholia.

    1. Mahtavaa, että otit asian puheeksi. Toivosinkin enemmän omassa ja muiden elämässä juurikin puheeksi ottoa ja avointa keskustelua alkoholin suhteen. Vaikka sanat saattavat aluksi ärsyttää, niin usein ihmisille jää ne mieleen ja sitä kautta muutoksia elämässä tapahtuu 🙂 Kiitos kommentistasi!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *